Viime vuosisadan kolikkopelikoneet ovat haluttua keräilytavaraa
Pelikoneiden lyhyt historiikki
Erilaisia peliautomaatteja on rakennettu aina 1800-luvun lopulta lähtien. Peliautomaatit saivat alkunsa Pohjois-Amerikassa, jossa pokeri oli suosittua viihdettä saluunoissa. Pokerin pohjalta Sittman & Pitt kehittivät mekaanisen pokerikoneen, jota voidaan pitää pelikoneiden ja etenkin kolikkopelien esiäitinä. Vähän pokerikoneen kehittämisen jälkeen Charles August Fey vei pelikoneen ideaa eteenpäin kehittäen ensimmäisen kolikkopelikoneen, jonka hän nimesi Liberty Belliksi. Liberty Bellin suosion myötä Fey alkoi kehittää ja tuottaa muitakin pelikoneita, ja pian pelikoneet levisivät myös Pohjois-Amerikan mantereen ulkopuolelle.
Eurooppalaiset mekaanikot kehittelivät omia pelikoneitaan pian uutisten amerikkalaisista keksinnöistä kiirittyä rapakon yli. Suomessa ensimmäiset rahapeliautomaatit nähtiin jo 1920-luvulla, kun pajatsot saapuivat markkinoille. Pajatson nimi tulee italian kielen sanasta ‘pagliacco’, joka tarkoittaa ilveilijää. Peli kehitettiin Saksassa 1900-luvun alussa, jolloin pelin nimeksi vakiintui italian kielen sanan saksalainen väännös ‘bajazzo’.
Pajatsot nousivat pian suomalaisten kansansuosiksi kahviloiden viihdyttävänä lisänä. Samoihin aikoihin 1930-luvulla kasinotoiminta sai alkunsa Nevadan osavaltiossa Pohjois-Amerikassa. Vajaan vuosisadan aikana rahapelit ovat kehittyneet moniin eri suuntaan, joihin lukeutuvat niin purkka-automaatit, flipperit, hedelmäpelit, kolikkopelit, jukeboksit kuin videokolikkopelitkin.
Siinä missä kivijalkakasinot ja peliluolat ovat menettäneet suosiotaan jossain määrin, on Internetin yleistyminen mahdollistanut nettikasinoiden leviämisen verkossa. Perinteisten pelikoneiden sijaan pelaajat suosivat yhä enemmän nettikasinoiden tarjontaa, johon kuuluvat muun muassa kolikkopelit ja videokolikkopelit. Nettikasinoala onkin kiihtyvällä tahdilla kasvava business, ja pelien valtava kirjo on omalta osaltaan aiheuttanut sen, että viime vuosisadan mekaaniset ja sähköiset pelikoneet ja -automaatit alkavat olla yhä kasvavassa määrin keräilykamaa joiden hinnat pyörivät useissa sadoissa, jopa tuhansissa euroissa.
Yleisimpiä rahapelikone- ja automaattityyppejä
Pajatso
Pajatso eli yksikätinen rosvo on kolikkopeli, jossa pelaajan tehtävänä on saada koneen sivusta syötettävä kolikko kimpoamaan oikeaan porttiin. Suomessa pajatsoja on valmistettu aina 1920-luvulta lähtien vastaavan saksalaisen kolikkopelin mallin pohjalta. Sodan aikana pajatsoja tuhottiin ja vietiin jopa sotasaaliiksi. Pajatsot säilyttivät asemansa suomalaisten suosikkirahapeleinä miltei kokonaisen vuosisadan, kunnes niitä 1930-luvulta asti hallinnoinut Raha-automaattiyhdistys päätti vetää kyseisen pelikonetyypin pois markkinoilta suosion nopean laantumisen myötä 2010-luvulle tultaessa. Pajatsot ovatkin nousseet keräilykohteiksi, joita voi löytää esimerkiksi hyvin varustetuista antikvariaateista, huutokaupoista tai nettikirppiksiltä.
Flipper
Vanhemmista amerikkalaisista elokuvista tuttu flipper eli pinball on yksi tunnetuimmista pelikonetyypeistä. Flipperin syntyhistoria sijoittuu myös Pohjois-Amerikan villiin länteen, joissa biljardista kehittynyttä bagatelle-peliä pelattiin saluunoiden ja kauppojen tiskillä. Pelissä oli tuolloin kansi päällä huijausten estämiseksi.
Suomessa opettaja ja leikkikalutehtailija Juho Jussila kehitti bagatellen pohjalta vastaavanlaisen kuulapelin, joka tunnetaan nimellä fortuna. Näiden manuaalisten kuulapelien pohjalta sittemmin syntyi mekaaninen flipper, joka eroaa edeltäjistään niin, että siinä missä bagatellen ja fortunan kuulat lähetetään matkaan puidella kepillä, kuten biljardissa, flipperissä kuulan saa liikkeelle jousitettu vipu tai painike. Kuulan pyöriessä pelialustalla pelaaja voi ohjailla kuulaa liikuttelemalla pelialusta siivekkeitä eli flippereitä painikkeiden avulla.
Flipper ei yleensä tuota rahallisia voittoja, vaan taitavimmat pelaajat saavat palkinnon sijaan nimensä pelin top kärkilistalle. Flippereitä voi edelleen löytää joistakin ravintoloista tai peliluolista. Esimerkiksi Tampereella järjestetään vuosittain muutamia arcade-pelitapahtumia, joissa on mahdollista pelata myös näitä legendaarisia pelikoneita.
Jukebox
Viime vuosisadan nuorison Spotify jukebox eli kulta-aikaansa 1940- ja -50 -luvuilla ennen vinyyli- ja kasettisoittimien markkinavaltausta. Kolikoilla toimivista gramofoneista kehittyneet musiikkia toistavat kolikkoautomaatit valtasivat kuppilat, kahvilat ja huoltamot savikiekkojen yleistyttyä. Ensimmäiset sähköiset jukeboksit tulivat markkinoille 1930-luvulla ja mullistivat musiikin toistolaitteet huikealla 12-raidan valikoimalla. Seuraaville vuosikymmenille tultaessa aikakaudelle tyypillinen design teki myös jukebokseista kauniita koriste-esineitä. Savikiekot väistyivät 1950-luvulla vinyylilevyjen tieltä, ja levyvalikoima kasvoi. Nykyisin jukeboksit ovat haluttuja keräilytavaroita, joista saa useimmiten pulittaa useita tuhansia euroja.